Mä onneni kukkuloilla
olen vihdoinkin
Mutta silti pelkään silloin
tällöin
Mitä jos mä putoan ja
kierin pian alas
Niin lujaa, että arpia
olisi jo ihollakin
Mutta sitten totean
itselleni toiveikkaana
“vaik alas
meinaisinkin pudota ja kieriä lujaa
pitää yrittää ottaa reunasta
kiinni
niin kovasti, ettei
kierittäisi ja pudottaisi alemmas”
Ja se, mistä ottaisinkaan
kiinni
Siitä samalla pitäen
kiinni
Mä nostan itseni taas
ylemmäs
Ja ylemmäs, vaikka pelottaisi.
Huomaisin hetken
päästä
“hei, mä pääsinkin
ylemmäs”
ja tajuaisin, mä puolessa välissä olen
ja tajuaisin, mä puolessa välissä olen
kun pian taas onneni
kukkuloilla olisin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti