perjantai 28. joulukuuta 2012

Mikä on tunne tää?


Mikä on tunne tää
Joka mua kroppaa myöten kihelmöi?
Mikä on tunne tää,
Kun saat mut ylöspäin?

Mikä on tunne tää,
Kun saat mut aidosti hymyilee, vaikken oo sitä hetkeen tehnyt?
Mikä on tunne tää,
Kun kanssas tunnen olevani turvas, ihan kun tunnettais vuosien takaa?

Mikä on tunne tää,
Kun haluisin että jäät, kahvia kanssani juomaan?
Mikä on tunne tää,
kun juuri sua en heitä ovesta ulos, niikuin ne entiset ennen

Vaikken sua tunnekkaan oikeasti.

Krapula


Menin eilen sekaisin
Siksi tämän kai tekaisin
Oli mulla eilen kova humala
Missä sä olet, rakas jumala?

Sekosin näköjään eilen totaalisesti
Mut koin kahden tai kolmen lestin
Takia totaalisen muistinmenetyksen
Sit elämää suuremman mökötyksen

Mun jalka on kipeä
Vintti ihan pimeä
Naarmuja kaikkialla
Ei niit oo enää vaa ihon alla

Nyt päivän kahen jälkeen
Aloitan elämän kunnollisen jälleen
Sit toivon et onni tulee luokse
Ja sen voimal onnellisen juoksen

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Pelkääjän paikal (Kesän alussa kirjoitettu)


Pelkääjän paikal oon palaamas
Takaisin paikkaan
Jota kodiksi pitäisi kutsua kai

Palaan takaisin sinne
Mitä välillä pakenen
Päiväksi taikka kaheksi

Ei mulla siel mitään muut oo
Kun paskanen sänky mis kierin
yöt ja päivät harhoja nähden

Valvottu kun on taas liikaa
Ja uni taas piileksii jossain
Kaukana mun luota

Ei mulla siel mitään muut oo
Ku kerääntyvii laskui
Mis korkoo lisää nousee

Särkyneit unelmii, valveunii piinaavii

Ja taas tänään, kuha itteni saan
Tikattuu kasaan, Lähen paikkaan
Mis hymy on teeskenneltyy

Mut uskon siihen hymyyn itsekkin
Niin kauan kunnes paskaläävään
Palaan palamaan!

maanantai 17. joulukuuta 2012

nimetön, part. 3


En tiedä missä olet tällä hetkellä
Enkä tiedä mitä oikein teet nyt
Oletko ahkerana töissä, hymyillen
Vai oletko kotona, seiniä tuijottelemassa.

Sä olit mun unissa viime yönä
Ne unet tuntui kun valokuvilta:
Näytti kohtia meidän matkasta
Niin niitä hyviä, kuin huonoja.

Silti tajuttiin vasta nyt totuus meistä kahdesta
Me liian erillaisia toistemme maailmoihin ollaan
Päätettiin, että lähetään eri suuntiin, niin on parempi
Ettei enää kumpaakaan meistä, tai muihinkaan, satu.

En tiedä miksen voinut suhun koskaan luottaa täysin
Miksen voinut kertoa kaikkea sitä, mtä mus tuntui
Miksi molemmat käyttäydyttiin välil kuin kakarat
Miksi me tajuttiin nää asiat vasta nyt, eikä aikasemmin.

Mä haluan silti kertoa sulle vielä yhden asian:
Vaikka näyttää etten välitä mitä tapahtui
Kyllä mullakin on sua välillä ikävä, kovastikin
Mutta näin on parempi, sä itsekin tiedät sen.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Vaikka..


Vaikka mulla onkin vaatteita
Mistä jotkut jopa kadehtiikin
Ne on mulle vaan se suoja
Jotka peittää mun vartalon virheet.

On mulla meikit niin nätisti kasvoilla
Mutta vain siksi ettei kukaan näe
Että sen meikin takana oleva ihminen
On hetki sitten itkenyt vihasta, surusta, katkeruudesta.

On mulla koti, minne mennä turvaan
Mutta välillä se tuntuu olevan paikka
Mistä en voi vaan lähteä pois
Koska ulkomaailma pelottaa

On hiukset mulla niin pörröiset
Yhtä sekaisin kuin mun pääkin.

Vaikka mun hymy teidät vakuuttaakin
Se ei vakuuta mua siit et oisin oikeesti iloinen.

Tunnen ihmisiä paljon joo
Aina löytyisi seuraa
Mutta vaikken ois yksin
Oon joskus yksinäinen.

Onneni kukkuloilla


Mä onneni kukkuloilla olen vihdoinkin
Mutta silti pelkään silloin tällöin
Mitä jos mä putoan ja kierin pian alas
Niin lujaa, että arpia olisi jo ihollakin

Mutta sitten totean itselleni toiveikkaana
“vaik alas meinaisinkin pudota ja kieriä lujaa
pitää yrittää ottaa reunasta kiinni
niin kovasti, ettei kierittäisi ja pudottaisi alemmas”

Ja se, mistä ottaisinkaan kiinni
Siitä samalla pitäen kiinni
Mä nostan itseni taas ylemmäs
Ja ylemmäs, vaikka pelottaisi.

Huomaisin hetken päästä
“hei, mä pääsinkin ylemmäs”
ja tajuaisin, mä puolessa välissä olen
kun pian taas onneni kukkuloilla olisin