Hän parvekkeen lattialla istuu
Kahvikuppi kädessä.
Kahvissa ei ole maitoa
Ei edes sitä pientä tippaa
Hän avaa uuden tupakka-askin
Kun poltti jo äsken askin loppuun
Vartissa, puolessa tunnissa
Ei hän pysy enää laskuis mukana
Tuijottaa taivasta
Aurinko vain paistaa
On varmasti lämmin
Mut ei hän sitä tunne
Tupakkaa kuudetta, tai kuudettatoista Vetää.
Kahviakin mennyt jo pannullinen tai kaksi. Ei hän enään mitään laske
Kun unohtaa ne kuitenkin hetkessä.
Ei hän enää perässä pysy.
Ei ole pysynyt enään aikoihin.
Kun muut ulkona jo kiirehtii
Hän vaan parvekkeella makaa
Surullinen korsteeni kun hän on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti