Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Mä oon nyt tosi iloinen! Suoraan sanottuna aivan vitun iloinen! Tuntuu että mä oon ollut tänään pelkkää hymyä täynnä. (aamua lukuunottamatta kun ton rontin takia en saanut kunnolla nukuttua yöllä) :) Ilonaiheita ovat: 3.6. alkava työharjoittelu, joka kestää koko kesän. Treeneissä olleet improt. Ja moni muu pieni asia, mitkä on kohentaneet mun mielialaa.

Tällä hetkellä mä todellakin uskon mun tulevaisuuteen.
Tuntuu kun olisin puolessa välissä mun kuoppaa kohti ylöspäin.
Tunnelin päässä näkyvä valo ei tällä kertaa ole se juna.
Feenix mun käsivarrella ei ole turha.
Mä oon nousemassa mun tuhkasta niin komeaan lentoon että sellaista ei mun kohalla oo ennen nähty.

Ei oo tarkoitus kuullostaa mitenkään itserakkaalta, mutta tällä hetkellä mä pidän itseäni taistelijana, joka on vihdoin ja viimein päihittämässä kaikki ne sisäiset demonit, mitkä mua on kiusannut pitemmän aikaa.

Ja nyt, äskeisen tekstin pohjalta julkaisen runon!

Tunnellin päässä näkyy vihdoin valoa,
eikä se ole tällä kertaa pikajuna
niin kuin monena viime kertana
kun luulin pääseväni ulos

Mustelmia, arpia ja veriset kantapäät
Matkani ylöspäin ei ole ollut kivuton
Olen nyt puolessa välissä matkaani
Ja vielä maantasalle tulen pääsemään

Feenixin lailla nousen tuhkasta
ja lennän komeammin kuin ikinä
Valo ja voima sisälläni syntyy uusiksi
ja usko tulevaisuuteen on palannut

Toivon parempaa elämää
Uskon parempaan elämään
Ja tuun rakastumaan siihen
Ja pitämään siitä kiinni.