(Löysin tän sattumalta koneelta eräästä kansiostani, kun etsiskelin runoa, minkä voisin maalata maustehyllyyni tekstinä. Pari pätkää tästä olisikin tarkoitus pistää siihen, mikäli mahdollista! Mutta tosiaan, en muista milloin olen tän kirjoittanut... T. pitäisi muistaa merkata päivät ylös<3)
Mun silmät punertavat
saatanasti
Varmaan menee kohta umpeenkin
Mutta toivon ettei näin kävisi
Jotta näkisin vielä eteenpäin
Mä en jaksaisi enää miettiä sua nii paljon
Kun nekin miettimiset surusoinnun omaavia
Enimäkseen on, jos mun ajatukset lauluksi
Muuttaa voisi.
En jaksa enää toivoo, että meki joskus
Ehjä päivä nähtäisi. Meidän päiviä
Ei voi mitään ehjiksi sanoa, aina jossain
Pienempiä halkeamia löytyy, joskus isompiakin
Mä vakuuttelen itelleni,
Olen turta jo kaikkeen,
mikään ei tunnu miltään, ainakaan siihen asti
kunnes sä mun pään pistät taas sekaisin
sanoillasi kauniilla, enimäkseen sanoilla tappavilla
Mutta nyt mä sen jo itelleni hyväksyin
Muita mun olisi pitänyt aina kuunella
Eikä uskoa siihen, että meillä joskus
Toivoa olisi, astetta ihanempaa kuin nyt
Astetta syvempää, astetta ehjempää
Vähemmän umpeen meneviä silmiä
Vähemmän surusointuisia ajatuksia
Enemmän onnea kuin melankoliaa
Vähemmän katteettomia lupauksia
Enemmän läheisyyttä kuin nyt
Vähemmän tuskaa, surua, päätä kipeää
Enemmän hymyä, loistetta, sydäntä tervettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti